Pelastus

Istuin pelkääjän paikalla autossa, jota Adam ajoi. En vilkaisuutkaan häneen päin vaan istuin vaiti. Adamkaan ei sanonut mitään koko matkan aikana.

Olimme perillä.
- Tuut sä mukaan?
Kysyin lopulta rauhallisesti, kun istuimme vielä autossa.
- Tulen.
Olihan se arvattavaa, mutten kuitenkaan estänyt Adamia.
- Oota.
Adam sanoi ja vilkaisin häntä olkani yli. Taas Adam sytytti röökin ja jouduin odottamaan.
- Onks sun pakko?
Kysyin hieman vihaisesti.
- Mihi sul on jatkuva kiire? Anna mun pitää kiinni elämän pienistä iloista.
En osannutkaan vastata Adamille mitään. Vaikenin ja odotin, että hän oli polttanut tupakan loppuun. Kun hän oli valmis, lähdimme sisään vankilaan. Ryan oli eri linnassa kuin Dimitri. Kaupunki oli iso, ja siellä oli kaksi vankilaa. Ryan oli vielä tutkintavankeudessa. Pääsimme sisään ja meitä vastaan tuli heti virkailija.
- Hei. Saammeko tavata Ryan Whiten?
- Toki. Seuratkaa minua. Vierailuaikaa on vielä paljon jäljellä.
Mukavan oloinen virkailija sanoi ja saattoi meidät Ryanin luokse. Virkailija päästi meidät Ryanin huoneeseen. Kun näin Ryanin, juoksin heti hänen luokseen ja halasin. Ryan halasi takaisin.
- Sain kirjeesi, mutten voinut jättää tulematta.
Ryan hymyili pienesti minulle vastauksena.
- Niin vähän arvelinkin.
Adam jäi nojailemaan seinään eikä tuntunut kiinnittävän mitään huomiota meihin.
- Mikä tilanne siellä on?
Ryan kysyi ja istuutui sängyn reunalle.
- Alex ja Rasmus on pidätetty... Dimitri haluaa et mä jotenkin vapautan sen tai mut tapetaan. Rasmus ja Alex pääsee jotenki vapaiks jos Dimitrikin vapautetaan.
Ryan ei sanonut mitään. Katsoi vain jonkin aikaa ja käänsi sitten katseensa pois.
- En luottas Dimitrin sanaan. Ei oo mitään takeita et se järjestää Rasmuksen ja Alexin vapaalle. Se pelaa aina omaa etuaan eikä ikinä pidä lupauksiaan.
Yllättävää. Dimitri oli siis myös Ryanin mielestä paskiainen, kuten moni muukin oli jo painottanut.
- Mitä mä teen?
Kysyin epätoivoisesti Ryanilta. Adam vilkaisi siinä vaiheessa meitä ja irrottautui seinästä.
- Sun täytyy saada jotenki se Dimitri vapaaks, mut viedä jotain mitä se haluaa. Sit se saattaa pitää sanansa. Vaihtokauppoja kannattaa aina yrittää.
Tuo oli totta. En tosin keksinyt mitään sillä hetkellä.
- Kauan sä joudut istumaan?
Kysyin Ryanilta.
- En tiedä vielä. Oikeudenkäynti on ensiviikolla.
Ensi viikkoon oli siis odotettava, ennen kuin selviäisi enemmän.
- Mut Ryan... Mä en halua erota... Mä rakastan sua.
Ryan oli vaiti. Tilanne oli hankala.

- Kyl mä sen ymmärrän. Enkä mäkään haluais mut kai sä käsität et saatan joutua istumaan pitkääkin.
Ryan sai lopulta suunsa auki.
- Tottakai mut en anna sen haitata. Mä en lähde sun viereltäs mihinkään.
Olin päättänyt niin ja halusin olla Ryanin kanssa, kävi miten kävi. Mutten voinut pakottaa häntä jatkamaan. Päätös oli Ryanin.
- Hyvä on.
Onnekseni Ryan sanoi lopulta. Ryan nousi sängyltä ylös ja halasi minua. Sen hetken muistan aina.
- Minäkin rakastan sinua.
Se oli totisesti ihanaa kuultavaa.
- Noniin, eiköhän lähetä.
Adam tokaisi kesken kaiken. Vilkaisin häntä hieman vihaisesti.
- Mä tuun taas käymään.
Lupasin ja suutelin Ryania vielä hyvästiksi. Lähdimme Adamin kanssa pois vankilasta. Istuimme autossa.
- Sinuna en rakentelis pilvilinnoja teidän tulevaisuudelle.
Adam naurahti ja käynnisti auton.
- Haista vittu.
Sanoin tyynesti enkä edes katsonut Adamiin päin. Adam nappasi minua taas tukasta kiinni, käänsi kasvoni väkisin hänen suuntaansa ja katsoi vihaisesti.
- Ja sinä... Lopetat tuon pään aukomisen. Ettei minun tarvitse käyttää voimakeinoja.
- Ja etkö sä osaa mistään muusta mua repiä ku tukasta, päästä irti!
Kivahdin vihaisesti takaisin. Adam irrotti otteensa ja lähti liikkeelle. Laitoin turvavyön kiinni ja pidin kädet puuskassa koko matkan. Kumpikaan ei sanonut mitään matkan aikana. Pääsimme Tonin pihaan. Pihalla seisoi porukkaa enemmän kuin olin odottanut. Näin Maxin, Tonin, Romeon ja Carlin, sekä 2 hahmoa, joiden selät olivat meihin päin. Tosin tuon tukan tunnistaisin missä tahansa... Alex... Ja toinen oli varmasti Rasmus.

- Mitä...?
Adam aloitti ja minä pinkaisin autosta ulos ennen kuin Adam kerkesi tekemään mitään. Juoksin koko porukan luo ja katsoin ällistyneenä Alexia ja Rasmusta.
- Mitä helvettiä te täällä teette?
Oli ensimmäinen kysymykseni kaksikolle.
- No ompa mukava nähdä suakin.
Alex naurahti. Rasmus oli vaiti. Näin Maxin ilmeestä, ettei Alexin ja Rasmuksen saapuminen ollut odotettu.
- Miten helvetillä te pääsitte vapaaks?
Adam kysyi ja vaikutti hyvin hermostuneelta.
- Kun ei oo näyttöö niin ei oo näyttöö.
Rasmus sanoi lopulta ja vilkaisi minua. Hänen katseensa oli kaikkea muuta kuin ystävällinen
- Ja jos palataan siihen, miks me alunperin päädyttiin koko sontaan...
Rasmus jatkoi ja nappasi minua hupparin liepeistä kiinni.
- Hei rauhotu! En mä teitä sinne passittanu!
Huusin Rasmukselle, joka tosin piti otteensa tiukasti.
- Mut jos sä et ois alkanu pelleillä Dimitrin kanssa, tätä sotkua ei olis koskaan syntyny.
Katsoin Rasmusta epäuskoisena.
- Jos sä et olis vieny multa vapautta, mä olisin jossain muualla helvetin onnellisena.
Rasmus irrotti toisen kätensä hupparini liepeistä ja läväytti minua poskelle avokämmnellä.
- Rasmus!
Romeo huusi ja aikoi tulla väliin, mutta Toni esti.
- Älä oo hullu.
Toni sanoi vaimeasti. Minua sattui. Mutten sanonut silti mitään. Katsoin vain tyynesti Rasmusta. Sanoin aiemmin, että valitsisin ennemmin Rasmuksen ja Alexin, kuin Dimitrin. Mutta enää en ollut varma.
- Eiks tärkeintä oo nyt et te ootte vapaita?
Yritin rauhoitella Rasmusta sanoin. Rasmus katsoi minua hetken vihaisesti, mutta irrotti lopulta otteensa.
- Kai se on. Mites Dimitri?
Rasmus kysyi ja katsoi taas minua.
- No se yritti kiristää mua, mut ei enää pysty koska te ootte vapaita.
Samassa Max ja Adam lähtivät pois paikalta ja ajoivat pois Tonin mailta.
- Ne menee varmasti Dimitrin luo....
Romeo sanoi ja katsoi erkanevia ajovaloja.

Heikkous

Pitkän tovin jälkeen Adam ja Max myöntyivät siihen, että kolmikko otettiin mukaan. Menisimme varmasti tapaamaan taas Dimitriä vankilaan, joten en lähtenyt sinne vain Adamin ja Maxin kanssa. Nousimme kaikki autoon ja matkasimme suoraan vankilalle. Päädyimme samaan huoneeseen kuin viimeksikin, eikä taaskaan vartijoita näkynyt huoneessa. Dimitri istui vastapuolelle typerä hymy naamallaan. Minä istuin tuoliin ja nostin luurin korvalleni.
- Sä valehtelit.
Oli ensimmäinen lauseeni miehelle. Dimitri naurahti.
- En. Enhän minä tehnyt mitään. Alaiseni hoitivat homman.
- Sama asia.
Tiuskaisin vihaisesti. Jos lasi ei olisi ollut välissämme, olisin varmasti kuristanut Dimitrin.
- Homma on nyt tämä... Sinulla ei hirveästi ole valinnan varaa. Jos nimittäin haluat vielä nähdä Rasmuksen ja Alexin.
En nyt tiennyt halusinko nähdä heidät, mutta parempi vaihtoehto sekin olisi kuin Dimitri.
- Entäs Ryan?
- Sille minä en voi valitettavasti mitään. Alaiseni eivät ilmiantaneet häntä.
Mulkaisin Dimitriä vihaisesti.
- Miks mä uskosin sanaakaan siitä mitä sä sanot?
Romeo ja Toni aikoivat sanoa jotain, mutta vaikenivatkin saman tien.
- Koska sulla ei oo mitään muuta enää jäljellä.
Tuokin oli totta. Puristin käteni nyrkkiin tiukasti ja mietin hetken sanonko mitään typerää.
- Mitä meidän pitää tehdä?
- Korjaan, sun pitää tehdä.
Dimitri keskeytti minut ja odotti.
- Niin mitä?
Jatkoin vihaisena ja aloin jo oikeasti hermostua.
- Sä järjestät mut täältä vapaaksi.
Katsoin Dimitriä epäuskoisena.
- No miten sä luulet et mä sen teen?
- Se on mulle aivan sama, keksi jotain. Ja kun mä oon vapaa, järjestän myös Alexin ja Rasmuksen vapaaksi.
Katsoin Carlia.
- Se olin minä joka järjesti sinut vankilaan, ei Susan.
Dimitri vilkaisi myös Carliin.
- Olisihan se pitänyt arvata. Saat maksaa velkasi auttamalla Susania.
Nyt me vasta liemessä olimmekin.

- Adam ja Max pitävät huolen siitä, ettette pääse karkaamaan.
Dimitri hymyili ja sulki luurin. Nousin vihaisesti tuolista ylös ja olin jo lähdössä huoneesta, kun Adam tarrasi käteeni, taivutti sen selkäni taakse ja otti toisella kädellä tukastani kiinni ja talutti vielä lasin eteen. Luin Dimitrin huulilta sanat: Jos epäonnistut...
Ja käsimerkin kurkun auki viiltämisestä. Adam päästi minut tämän jälkeen irti. Tässä sitä taas oltiin. Adam ja Max lähtivät mukaamme ja pitivät huolen siitä, että emme pääsisi pakenemaan.

Adam poltti ulkona vielä tupakan ennen kuin lähtisimme takaisin Tonin luo. Vilkaisin Carlia. En tiennyt olinko hänelle vihainen siitä, että tämä oli ilmiantanut Dimitrin, koska sotku oli nyt vain pahentunut ja kaikkien kohtalo oli vaakalaudalla. Etenkin omani.
- Mitä?
Carl kysyi ja katsoi minua.
- Sano sinä se. Mitä helvettiä me tehdään!?
Polkaisin jalkaani. Adam ja Max vilkaisivat minua, mutta eivät kommentoineet kiukunpuuskaani.
- Kyllä me jotain keksitään.
Toni sanoi ja yritti rauhoitella. Hän laski kätensä olkapäälleni, mutta läimäytin Tonin käden pois olkapäältäni ja tuhahdin vihaisesti.
- Me? Mun henkihän se tässä on uhattuna. Jumalauta jos mä en saa Dimitriä vapaaks ni mut tapetaan.
Olisin voinut itkeä. Olin todella peloissani.
- Susan... Mulla olis yks ehdotus... Se tuhoo mun loppuelämän, mut jos se saa sut pelastettua, mä voisin miettiä sitä.
Carl jatkoi ja minä kiinnostuin kyllä, mistä oli kyse.
- Jos mä otan syyt...
En ollut uskoa korviani.
- Mut tajuut sä et sä istusit varmaan loppu elämäs vankilassa?
Ihmettelin ja katsoin pitkään Carlia.
- Sittenpähän olen maksanut virheestäni...
Vaikenin. Se kyllä pelastaisi minut, muttei ollut takeita pääsisikö Dimitri silti vapaaksi. Viranomaiset olivat varmasti alkanut tutkia Dimitrin taustoja.
- En mä tiedä onks se hyvä idea....
Toni aloitti kun kukaan ei sanonut mitään.
- On se. Oikeudenkäynti oli  jo, te ette olleet siellä. Se hoidettiin nopeasti koska Dimitri oli tutkintavankeudessa. Jos mä kerron vannoneeni väärän valan, mä joudun linnaan ja Dimitri pääsee vapaaksi. Otan kaiken harteilleni.
En osannut sanoa mitään. Carlin elämä olisi kirjaimellisesti tuhottu. Ansioitunut lääkäri... En voinut estää Carlia jos hän halusi niin tehdä, mutten voinut kannattaa ajatusta.
- Lähetää menee.
Adam sanoi ja tumppasi röökinsä. Nousimme mukisematta autoon ja ajoimme takaisin Tonille.

Istuimme keittiössä. Kukaan ei sanonut mitään. Adam istui apupöydällä ja pyöritteli veistä käsissään taitavasti edes takaisin tappaakseen aikaa. Vilkuilin vuoroin kaikkia ja huokaisin syvään.
- Mä lähden tapaamaan Ryania.
Sanoin äkisti, jonka jälkeen Adam iski veitsensä pöytään pystyyn.
- Ja et tasan lähde.
Adam sanoi ja laskeutui pöydältä lattialle.
- Ja mitenhä sä sen luulet estäväs? Lähe mukaan jos noin paljon kuumottaa.
Sanoin vihaisesti ja nousin pöydän äärestä ja löin käteni pöydän kanteen.
- Hyvä on.
Adam sanoi rauhallisesti, irrotti veitsen pöydästä ja laittoi sen takaisin vetolaatikkoon. Yllätyin Adamin rauhallisuudesta. En provosoinut häntä vaikka oletin niin.
- Mennään.
Sanoin ja lähdin ulko-ovea kohti.
- Susan... Selviit sä?
Romeo kysyi vielä. Vilkaisin häntä olkani yli ja sitten Adamia.
- Selviän.
Lähdimme Adamin kanssa tapaamaan Ryania.

Faktat pöytään

Toni istui sängyn reunalla kun heräsin. Nousin istumaan ja loin katseen häneen.
- Mitä tapahtu?
- Sä pyörryit. Romeo on jo täällä. Ja eräs toinenkin henkilö jonka sä ehkä haluat nähdä.
Mielenkiintoni heräsi. Ovelle ilmestyi Romeo ja Carl.
- Carl, mitä sä tääl teet?
Kysyin hämmentyneenä mieheltä, joka asteli lähemmäs.
- Mä ilmiannoin Dimitrin. Romeolla oli pieni aavistus siitä, joten se haki mut tänne.
Noh, ainakin ilmiantaja löytyi.
- Mut sähän sanoit, et sä et aio olla missää tekemisis täs jutussa?
- Niin sanoin, mut luulin et saan sut kuiville näin.
Valitettavasti tilanne oli aivan toinen. Olihan Carl tehnyt oikein, mutta koko tilanne oli mennyt umpisolmuun, enkä tiennyt näkisinkö Ryania enää.
- Ainii, Susan... Tää jäi Ryanilta.
Romeo ojensi minulle A4 kokoisen valkoisen paperin jossa oli kirjoitusta.

"Susan, tiesin tämän päivän tulevan, kun joudun teoistani vastuuseen. Nautin ajasta, jonka sain olla kanssasi, mutta en anna sinun murtua takiani. Siksi haluan, että jatkat elämääsi ilman minua. Olen todella pahoillani kaikesta aiheuttamastani... Toivon, että annat minulle jonakin päivänä anteeksi. Minä itse en pysty jatkamaan tässä valheessa. Siinä epötodellisuudessa, että kaikki olisi hyvin. Rakastan sinua. Aina.

Ryan"

- Mut... Ryan... Ei se...
Kyyneleet tulvivat silmiini. Menetinkö tähän samaan hengenvetoon vielä Ryaninkin? Tämä ei voinut olla enää totta.
- Toivottavasti sä ymmärrät Ryania. Se ei halua et suhun sattuu joka päivä.
Romeo yritti selittää, mutta minua se ei enää helpottanut.
- Nythän muhun vasta sattuu!
Huusin vihaisesti ja nousin sängystä ylös, mutta jalkani eivät kantaneet ja kaaduin polvilleen lattialle. Toni nosti minut samantien ylös ja kietoi käsivarret ympärilleni ja halasi. Tonihan otti varmasti ilon irti tästä tilanteesta. En kuitenkaan kieltänyt Tonia halaamasta, sillä lohdutus tuli nyt tarpeeseen.
- Ehkä te näätte vielä, ku Ryan on istunu kakkunsa.
Romeo ajatteli. Mutta se ei riittänyt minulle.
- Aion mennä katsomaan Ryania.
Toni irrotti otteensa.
- Oot sä hullu?
Carl kysyi hyvin kohteliaasti. Nyökkäsin vain hänelle. Jos se oli hulluutta, että menisin vankilaan katsomaan elämäni rakkautta, olkoon se sitten niin. Minähän sen kuitenkin päätin.
- Entä Rasmus ja Alex?
Romeo kysyi äkisti. Pohdin pitkään, mitä sanoisin. Halusin nähdä myös heidät, mutta eri syystä.
- Minun täytyy kertoa Rasmukselle ja Alexille Dimitrin petoksesta. Ehkä he voivat auttaa minua.
- Älä kuitenkaan odota liikoja...
Tonin sanoissa oli perää. Rasmus ja Alex saattoivat olla hyvin välinpitämättömiä asian suhteen.
- Aivan sama. Käyn vankilassa.
Tiuskaisin päättäväisesti.
- Muuten... Miksi Susania ei oo ilmiannettu? Sehän tappo Aten.
Carl kommentoi.
- Vahingossa!
Huusin vastaan ja Carl näytti hieman vaitonaiselta.
- Ehkä tää kuuluu Dimitrin juoneen. Mut jos me ilmiannettas Susan, se ois ehkä tutkintavankeudessa nyt turvassa.
- Mähän en mihinkään linnaan lähde!
Tonin idea oli aivan älytön, enkä todellakaan halunnut kiven sisään. Tilanne oli hankala, katsoi sitä mistä kulmasta tahansa.
- Mut mä sain aikaa tähän päivään tehdä päätöksen. Eihän mulla oo mitään päätettävää ku Alex ja Rasmus jäi kiinni?
Hämmästelin asiaa ääneen. Toni, Romeo ja Carl näyttivät hyvin epävarmoilta.
- Dimitrillä on nyt joku oma lehmä tässä taas ojassa...
Toni pohti ja pudisteli päätään.
- Sanoks se mitään aikaa?
Romeo jatkoi ja ennen kuin ehdin vastata, oveen koputettiin.
- No voi helvetti.
Sanoin hiljaa ja hipsin ovelle.

Adam ja Max olivat tulleet tällä kertaa kahdestaan paikalle.
- Nonni, sä lähdet meidän mukaan.
Adam sanoi topakasti ja katsoi minua hieman nenänvartta pitkin.
- Tää ei kuulunu sopimukseen.
- Mitenniin ei? Dimitri ei ilmiantanu Alexia ja Rasmusta, joten sähän lähdet meidän mukaan.
Adam uhosi. No olihan se tottakin, mutta oma käsitykseni oli siinä, ettei kenenkään pitänyt ilmiantaa Alexia ja Rasmusta.
- Eikö Dimitri oo oikeesti sanansa mittanen mies?
Toni liittyi keskusteluun. Adam ja Max vilkaisivat toisiaan ja naurahtivat.
- Ehkä kannattaa miettiä asiat kahteen kertaan ennen kuin sopii mitään.
Adam ilveili.
- Minähän en sopinut mitään. Sain päivän aikaa päättää, enkä ole vieläkään tehnyt päätöstäni.
Sanoin topakasti. Adamin ilme muuttui. Laitoin faktat pöytään ja se sai jopa Adamin ja Maxin hetkeksi vaitonaisiksi.
- Toi on muuten totta...
Max sanoi lopulta.
- Aivan sama. Dimitrin sana on meidän laki. Pakkaa kamas ja ala tulla.
Olin todella vihainen. Eikä minulla ollut aikomustakaan lähteä kaksikon mukaan.
- Haistakaa te ja teidän porukkanna iso paska. Koko tilanne on kärjistyny ihan palasiks ja mä en todellakaan aio totella Dimitriä, ennen ku Rasmus ja Alex on vapaita.
Uhosin vihaisena ja vilkaisin olkani yli Toniin, Romeoon ja Carliin.
- Entäs Ryan?
Adam kysyi ja loi pienen virneen kasvoilleen.
- Ryanin hoidan myöhemmin.
Sanoin apeasti ja suljin hetkeksi silmäni.
- Lähden teidän mukaan jon Toni, Carl ja Romeo saa tulla mukaan.
Jatkoin ja jäin katsomaan päättäväisesti Adamia ja Maxia.

Pelon kohtaaminen

Makasin Volvon takapenkillä. En jaksanut istua ja oloni oli todella tokkurainen.
- Hei, yritähä pysyy tajuissas.
Kuulin Adamin sanovan ja hän tönäisikin minua hieman. En jaksanut nostaa edes katsettani häneen.
- Tulikoha laitettua vähä liikaa?
Max naurahti.
- No tuskin. Susan on sen luokan kiukkupussi ettei vähempi ois riittänyt. Nyt se ei ainakaa jaksa tapella vastaan. Ajetaan vaan suoraan vankilalle.
Max ja Adam olivat kanssani takapenkillä. Pääni oli Maxin sylissä ja siinä minä röhnötin koko matkan. Kuskia en tuntenut, enkä pelkääjän paikalla olijaa. En tiennyt missä vankila oli, eikä minulla ollut aavistustakaan kauanko aikaa kului, kun lopulta olimme perillä. Max nousi autosta ja kiskoi minutkin ulos. Makasin maassa täysin voimattomana. Adam kiskaisi minut seisomaan ja taputteli hieman poskiani.
- Hei, yritähä nyt pysyä tolpillas.
Adam pyysi ja minä yritin hieman ryhdistäytyä. Ulkoilma sai ajatuksiani hieman selkeämmiksi ja lähdin vapaaehtoisesti Maxin ja Adamin kanssa vankilalle. En muista matkasta sisälle mitään, mutta Dimitrin kohtaamisesta muistan kaiken.
- Vierailuaikaa on puoleen päivään. Olkaa hyvä.
Vartija avasi meille jonkin huoneen oven. Hänen katseensa oli hieman kysyvä, kun hän näki minut, mutta vartija ei kysynyt silti mitään.

Huoneessa oli panssarilasi, muutama tuoli ja lasin toisella puolella sekä meidän puolellamme puhelimet. Yritin kiinnittää huomiota seiniin ja koko tilaan. Miksei missään näkynyt vartijoita? Pian panssarilasin toiselle puolelle ilmestyi hahmo, en heti saanut selvää, mutta tajusin hetken päästä sen varmasti olevan Dimitri. Adam ohjasi minut tuoliin istumaan. Huojuin hieman tuolilla. Dimitri nosti puhelimen korvalleen. Max nosti taas puhelimen meidän puoleltamme minun korvalleni.
- Hei Susan. Osasit ehkä odottaa, että otan sinuun pian yhteyttä.
En vastannut mitään. Adam läväytti kämmenellä minua takaraivoon.
- Piristy nyt! Yritä edes!
Ravistelin päätäni ja nostin katseeni Dimitriin.
- Miks... Tääl ei oo vartijoita?
Se kysymys kalvasi mieltäni. Dimitri naurahti.
- Tuttu vartija. Teki joskus töitä minulle.
Tuurini ei olisi voinut olla huonompi. Olin taas nuokuksissa enkä meinannut pysyä hereillä. Adam otti tukastani kiinni ja taivutti päätäni hieman taakse päin.
- Noniin, ja koska ilmiannoit minut, saat maksaa siitä. Saat jopa vaihtoehtoja. Jos haluat...
- ... En ilmiantanu sua.
Keskeytin Dimitrin lauseen ja katsoin tätä silmiin, vaikkei silläkään katseella ollut mitään väliä.
- Älä keskeytä. Adam ja Max pitävät huolen siitä, että sinä maksat tekosistasi. Ja hyvällä tuurilla pääsen pian vapauteen.
- Aivan sama... En oo ilmiantanu sua. Usko mitä haluat.
Puheeni hieman sammalsi, mutta sain kuitenkin asiani sanotuksi. Dimitri oli vaiti. En tiedä mitä hän odotti minun sanovan.
- Sääli. Sä maksat sitte jonku muun tekosista. Sä olit paikalla.
Adam naurahti ja piteli minusta yhä kiinni.
- Ja mitä tulee Alexiin ja Rasmukseen... Heidän on korkea aika jäädä kiinni ja tasata tilit yhteiskunnan kanssa.
Aikoiko Dimitri vasikoida Rasmuksen ja Alexin? Minun olisi estettävä se. Ennemmin Rasmus kuin Dimitri. Keskustelun ohella aloin olla jo hieman tolkuissani ja pystyin istumaan tuolilla omineni, vaikka Adam piti yhä tukastani kiinni.
- Mitä minun pitää tehdä, ettet ilmianna Rasmusta ja Alexia?
Kysyin, vaikka en itsekään uskonut itseni sanoneen tuota lausetta.
- No tuota minä vähän odotinkin. Emmeköhän me keksi jotain sopivaa, mutta se myös tarkoittaa sitä, että sinä teet kaiken mukisematta.
Olin pitkään vaiti. Mietin, onnistuisinkohan saamaan Rasmuksen ja Alexin johonkin uuteen piilopaikkaan ja väittäisin vain Dimitrille, että suostuisin kaikkeen. Dimitri ei ollut tyhmä. Hän saattaisi aistia lävitseni.
- Saanko miettimis aikaa?
- Huomiseen.
Dimitri lupasi ja antoi minulle siis päivän aikaa.
- Viekää se takasi Tonin kämpille. Ja hakekaa huomenna mukaan. Ja Susan, jos sä kusetat meitä, sä tiedät mitä mä voin tehdä.
Painoin Dimitrin sanat mieleeni.

Pian olinkin jo matkalla takaisin Tonin luo. Nyt olin jo ihan tolkuissani, mutten alkanut riehumaan, kuten olin alunperin itse aluksi suunnitellut. Minut jätettiin Tonin huvilalle ja poistuin auton kyydistä. Mietin edelleen, oliko tämä joku Dimitrin juoni, vai oliko tällä oikeasti jokin tarkoitus. Marssin suoraan ovesta sisälle ja huhuilin, kun en nähnyt ketään.
- Toni? Ryan..? Alex?
Huutelin, mutten hetkeen nähnyt ketään. Ovi oli kuitenkin jätetty auki, joten luulisi jonkun olevan paikalla. Olin saada sydänkohtauksen, kun Toni lopulta ilmestyi taakseni.
- Älä hitossa säikyttele!
Murahdin Tonille ja käännyin rintamasuuntaan häntä kohti.
- Miten sä pääsit pois sieltä?
Oli Tonin ensimmäinen kysymys.
- Meil on Dimitrin kanssa sopimus, mut missä muut on?
Toni näytti hämmentyneeltä. Jäin yhä odottamaan vastausta.
- Tota... Dimitrin alaiset vei Alexin, Rasmuksen ja Ryanin asemalle. Ne on pidätetty.
- Mitä!?
Huusin vihaisesti, enkä ollut uskoa korviani.
- Romeon ne päästi menemään. Se tulee varmaan myöhemmin tänne. Selähti selvittämään jotakin asiaa. Ei kertonut tarkemmin mitä.
- Eli Dimitri kusetti mua.
Toni katsoi minua taas oudosti.
- En menis ikinä sopimaan sen miehen kanssa mitään. Se puhuu pelkkää paskaa eikä todellakaan pidä sanaansa.
No, tiesin sen nyt. Helppohan Tonin oli olla jälkiviisas.
- Mitä sä sit sovit sen kanssa?
- No et jos se ei ilmianna Rasmusta ja Alexia, mä lupaan totella sitä.
Aloin olla jo epätoivoinen. Miten oli taas mahdollista että asiat menivät enemmän ja enemmän solmuun.
- Eli Dimitri veti välistä. Se ei ite ilmiantanu Alexia ja Rasmusta, vaan sen alaiset. Se halus vaan huijata sut itselleen.
- Ei... Ei ei ei ei... Ei vittu....
Laskeuduin kyykkyyn ja painoin pääni polviini. Toni polvistui eteeni ja laski kätensä olkapäälleni.
- Rauhotu. Kaikki järjestyy kyllä.
En uskonut sitä. En nyt. Oloni oli kamala. Minua oksetti ja huimasi.
- Miks Ryan muuten pidätettiin?
En tajunnut edes kysyä sitä aiemmin.
- Ryan tappo veljensä. Ja Ryanin taustoilla se istuu pitkän kakun.
Sen jälkeen muistini pätkii. Pyörryin lattialle ja heräsin vasta seuraavana aamuna Tonin sängystä.

Eksyksissä

Viikot kuluivat. Harhailin ympäri kaupunkia onnellisena siitä, että olin vapaa ja sain nähdä tuntemattomia ihmisiä kaduilla. Se oli unelmieni täyttymys. Ilma oli raikas ja kaikki ahdinkoni oli poissa. Silti kysymykset kalvasivat mieltäni. Minulla oli ikävä Ryania. Halusin hänen luokseen. Ja Romeon. Entä Toni? Mitä jos Alex ja Rasmus löytävät minut? Suurin kysymys oli kuitenkin Dimitrin kohdalla, kuka hänet ilmiantoi? Yritin pyyhkiä kaikki kysymykset pois mielestäni ja nauttia elämästä, mutta se oli lähes mahdotonta, sillä tiesin kokoajan sisimmässäni, että jonakin päivänä kohtaisin pelkoni tavalla tai toisella. Dimitri oli puoli vahingossa auttanut minut pois Rasmuksen löylytyksestä. Liikuin nykyään vain päiväs aikaan ja ihmisten ilmoilla. Välttelin syrjäkujia ja pimeitä iltoja. Yksi huono puoli elämässäni kuitenkin oli. Minulla ei ollut kotia. Nukuin lehtiroskiksissa pääsääntöisesti. Olin todellakin hunningolla. Ajattelin, että menisin käymään Tonin kämpillä, jos hän sattuisi siellä olemaan. Ehkä hänellä olisi tarjota minulle majapaikka kunnes löytäisin asunnon.

Hörppäsin päiväkahvini loppuun läheisessä ravintolassa. Se oli ollut pystyssä niin kauan kuin muistan ja omistaja oli jo vanha mies, mutta aina ihan yhtä iloinen asiakaspalvelija. Voisin ehkä kysyä häneltä töitä. Rahani olivat vähissä enkä ollut keksinyt mitään työtä itselleni. Kiitin vielä kahvista ja poistuin rakennuksesta. Minulla oli vain olkalaukku mukanani. Siellä oli muutamia vaatteita, jotka jouduin pesemään pakon edestä milloin missäkin yleisellä pesupaikalla tai pesulassa, joka oli todella kallista. Nyt suuntaisin kuitenkin Tonin luokse ja pyytäisin häneltä apua. Matkaa oli vajaa kilometri.

Aurinko oli korkealla. Se lämmitti mukavasti paljaita käsivarsiani. Pääsin nopeasti perille ja näin tutun rantahuvilan. Huokaisin syvään ja puhalsin ilman ulos. Toistin saman muutaman kerran ennen kuin astelin ovelle ja soitin ovikelloa. Kuulin sisältä askelia. Olin varautunut, että Toni avaisi oven, mutta kauhukseni vastassa olikin Rasmus ja Alex.
- Mit...?!
Olin huutamassa ja aioin kääntyä kannoillani ja lähteä pois, mutta Rasmus nappasi kiinni käsivarrestani ja kiskaisi sisälle.
- Hei, ei onnistu mä oon ollu jo monta viikkoa omillaan ja mä en todellakaan aio jäädä teidän kidutettavaks.
Sanoin hieman vihaisesti, vaikka seurasinkin Rasmusta muuten mukisematta.
- Istu.
- Mä en oo mikään koira.
Sanoin Rasmukselle vastaan, mutta Rasmus oli ohjannut minut jo tuolin eteen ja Alex painoi minut olkapäistä istumaan selkänojan takaa. Lopulta Tonikin ilmestyi paikalle.
- Toni!
Huusin iloisesti ja aioin tottakai heti pinkaista ylös tuolista, mutta ei. Alex painoi minut takaisin istumaan.
- Missä hitossa sä oot ollu nää viikot?
Tonin ääni oli hämmästynyt, mutta samalla myös helpottunut.
- Vähän siellä täällä. Jos suoraan sanotaan, oon vähän ehkä hunningolla.
- Anteeks et sanon tän ääneen mut siltä sä vähän näytätkin.
Toni tokaisi ja rykäisi heti siihen perään.
- Mut miks..? Alex ja Rasmus? Missä Ryan ja Romeo on?
Olin aivan pyörällä päästäni. Luulin, ettei Toni tullut oikein toimeen Rasmuksen ja Alexin kanssa, mutta nyt he olivat täällä kaikki ja olivat hyvää pataa keskenään.
- Ryan ja Romeo tulee kohta. Meil on sulle asiaa, joka sun on todella hyvä tietää.
Olin aivan pyörällä päästäni. Rasmus oli tuijottanut minua koko sen ajan, kun olin keskustellut Tonin kanssa.
- No mitä?
Kysyin Rasmukselta hölmistyneenä. Hän ei vastannut mitään.
- Toni, voinks mä jäädä tänne siihe asti et löydän kämpän?
- Mun puolesta, mut siinä saattaa olla yks pikkune ongelma.
- No joks voitte kertoo? Toi vihjailu on raivostuttavaa!

Samassa ovi kävi. Näin Ryanin ja Romeon.
- ....!
En osannut sanoa mitään vaikka kuinka yritin. Pinkaisin tuolista ylös ja juoksin Ryanin syliin ja halasin tätä ja samoin Romeota.
- Me luultii jo et Dimitri teki susta selvää enne ku joutu linnaan.
Romeo sanoi ja kuulosti lopulta helpottuneelta kun oli halannut minua.
- Susan, sun ois nyt parasta istuu alas.
Toni sanoi ja vilkaisin häntä olkani yli. Palasin tuoliin istumaan ja tuijotin Tonia odottaen, mikä järkytys minua nyt kohtaisi.
- Dimitri on tutkintavankeudessa, mut jos nillä ei oo enempää näyttöä, kuin sulla kiristäminen, sen kakku saattaa jäädä lyhyeks. Ja lisäks Dimitri passitti muutaman alaisensa sun perääs... Ja ne ettii sua, koko kaupungista.
- ...Tota... Mitä tarkottaa muutama alainen?
Toni vilkaisi Rasmukseen ja Alexiin.
- Noin 45.
- Että mitä!?
Huusin ja iskin käteni vauhdilla tuolin käsinojiin.
- Ja siks sun täällä majailus saattaa olla huono idea. Ne vahtii varmasti jollain tasolla tätä mestaa. Ja Rasmuksen ja Alexin piilopaikka on poltettu tuhkaks. Eivät kuitenkaan saanut kaksikkoa hengiltä. Ja olivat Rasmus ja Alex miten perseestä tahansa, he saattavat voida auttaa sinua.
En pitänyt ajatuksesta. En todellakaan.
- Mitä ne Dimitrin alaiset musta haluaa?
- Ne yrittää saada sut Dimitrin luokse vankilaan. On asioita, joita Dimitri ei anna alaistensa hoitaa, vaan haluaa toimia itse.
- No onks se nyt niin paha jos käyn siellä kuuntelemassa mitä sillä on sanottavaa?
- Luuletko, et ne päästää sua enää pois jos kerran jäät kiinni?
Vaikenin. Olisin taas lähtöpisteessä,

Pian oveen koputettiin.
- Se on varmaan Jehu. Se lupas tulla käymään.
Toni meni ovelle ja avasi sen. Ennen kuin ovi oli ehtinyt edes kunnolla auki, joki potkaisi sen vauhdilla lähes pois saranoiltaan ja löi samalla Tonia kasvoihin. Toni lensi lattialle selälleen katsoi tunkeilijoita. Rasmus ja Alex astuivat eteeni suojaksi.
- Te ootte Dimitrin alaisia, eikö niin?
Toni kysyi ja pyyhkäisi verta suun pielestään. Miehet eivät sanoneet mitään, tuijottivat vain.
- Ampukaa ne jos ne ei väistä.
Tuttu ääni. Olin varmasti kuullut tuon ja tunsinkin sen, en vain heti saanut kiinni, että kuka kyseessä oli.
- Ettekä varmana ammu!
Huusin vihaisesti ja nousin tuolista ja survouduin Rasmuksen ja Alexin välistä näkyviin. Tunnistin lopulta tutut kasvot. Adam ja Max.
- Susan, sä varmaan ymmärrät, et ihan sun omaks parhaakses sä lähdet nyt meidän mukaan.
Katsoin Adamia vihaisesti enkä vastannut mitään.
- Kuten haluat. Käykää kiinni.
Samassa meille tuntemattomat miehet tarrasivat kiinni Tonista, Rasmuksesta, Romeosta, Ryanista sekä Alexista. Adam itse otti askeleita minua kohden. Ajattelin, että pakeneminen olisi nyt hyvä vaihtoehto. Ajatuksissani kävi poistua takaovesta, mutta kun käännyin lähteäkseni sille, oli Max jo siirtynyt taakseni eikä minulla ollut miään mahdollisuutta paeta. Max tarrasi käsivarsistani kiinni ja yritti pidellä minua aloillaan. Tein kaikkeani päästäkseni irti.
- Sanoinhan et me tarvitaan näitä.
Adam sanoi, mutten ymmärtänyt mistä hän puhui.
- Pistähä se nyt siihe lattialle.
Adam oli hyvin rauhallinen. Max väänsi käteni selkäni taakse, jonka seurauksena putosin suoraan polvilleen maahan. Siitä minut olikin helppo kaataa vatsalleen. Toinen käteni oli vapaa, mutten voinut tehdä mitään. Minua sattui. Huusin ja itkin.
- Laita sen kädet maahan. Maxin polvi oli selkäni päällä ja nyt hänen kätensä olivat ranteissani kiinni. Käteni olivat lukittu tiukasti lattiaa vasten. Samassa tunsin alaselässäni neulan piston.
- Lopeta!
Huusin itkun ja pelon sekaisen tunteen keskeltä. Kun pistos oli ohi, päässäni tuntui outo humahdus ja maailma muuttui hieman usvaiseksi.
- Noni, roudataa se autoon. Noi rauhottavat kestää muutaman tunnin.
Eli minuun pistettiin rauhottavia. Max nosti minut ylös lattialta ja kantoi ulos ja laski minut mustan volvon takapenkille.

Viimeinen laulurastas

Loppu matka sujui aivan hiljaa. Kumpikaan ei sanonut mitään. Mietin vain tulevaa suunnitelmaani ja sitä onnistuisiko se vai ei. Dimitri oli arvaamaton. Kaikki riippui nyt pitkälti tuurista ja karman laista. En tiennyt milloin Dimitri aikoi poliisiasemalle, toivottavasti pian. En halunnut elää hänen lukaalissaan kovin pitkään. Lopulta auto pysähtyi ja minä nousi seisomaan. Adam avasi meille ovet ja astuin ulos.
- Ja jos yrität karata, en aio ampua sinua jalkaan.

Dimitri sanoi tyynesti ja käveli ohitseni sisälle. Ymmärsin kyllä mitä Dimitri tarkoitti, joten nyt oli parempi pysyä asutuksella. Kävelin Adamin ja Maxin edellä sisälle ja jätin hupparini naulakkoon. Minulla oli tavattoman kuuma, joten oli mukavampaa olla ilman paksua hupparia. Ylleni jäi spagettiolkaintoppi, musta. Pidin topeista. Inhosin pitkähihaisia paitoja. Ne olivat ahdistavia ja hiostavia. Astelin Dimitrin perässä keittiön puolelle ja istuin valtavan pöydän ääreen. Dimitri laski nenäni eteen kahvikupin. Ihmettelin yhä, miten hän oli niin tarkka ja varma liikkeinen, vaikka oli sokea. Kiitin vaimeasti. Pian hän toi kahvipannun luokseni. Hän kokeili missä muki on ja kaatoi siihen kahvia.
- Maitoo, sokeria?
- Mä voin juoda mustana, kiitti.
Sanoin ja seurasin Dimitrin jokaista liikettä.
- Sokeana oppii toimimaa nopeasti. Oletin, että se veisi enemmän aikaa. Samalla "kuudes aistini" on kehittynyt hurjasta. Vaistoan helposti asioita joita muut eivät näe ja tunnen ihmisten liikkeet ilmavärähtelyssä. Jännittävää miten kaikki aistit tervöityvät kun yksi puuttuu.
Olisin varmaan jossain välissä itse kysynyt Dimitrin sokeudesta jos hän ei itse olisi ottanut sitä puheeksi. Hörppäsin kahvia.
- Oot sä varma et Rasmus ei oo lähteny pakosalle piilopaikasta?
Kysyin äkisti. Dimitrin silmät tuijottivat tyhjyyteen eikä hänen ilmeensä edes värähtänyt.
- En tietenkään, mut veikkaan et se yrittää löytää sut. Se on varomaton jos on peloissaan jostakin. Ja nyt se pelkää sun takias.
- Rasmus on raiskannu mut parikin kertaa.
Laskin katseeni pöytään. Kyynel vierähti poskelleni.
- Se ei ole miehen mittainen teko millään mittapuulla. Rasmus joutuu linnaan moneksi vuodeksi.
- Entä minä?
- Mitä sinusta?
Dimitri kysyi ja kuulosti kiinnostuneelta.
- Miten minun käy? Kun Rasmus ja Alex on taas linnassa.
- En ole vielä päättänyt. Voisit työskennellä minulle ja tienata kunnolla rahaa. Ja jäädä vaikka tänne.
En sanonut mitään. En olisi kuulostanut kuitenkaan tarpeeksi vakuuttavalle jos olisin muka suostunut.
- Milloin aiot mennä asemalle?
- Heti huomen aamulla. Nukutaan yön yli. Olet varmasti väsynyt. Voit nukkua yhdessä vierashuoneista.
Kiitin jälleen ja nousin pöydästä kun olin juonut kahvin.
- Lähden näyttämään sun huoneen.
Dimitri asteli keittiöstä ulos ja lähti kohti yläkertaa. Toisessa kerroksessa oli huone, jossa minä yövyin. Peti oli petattu valmiiksi. Huoneessa oli myös sängyn vastapäätä valtava taulu tv ja vaatekaappi sen vieressä. Astuin huoneen sisään, jonka jälkeen Dimitri poistui seurastani.

Jännitys alkoi tuntumaan vatsassa. Perhosia lenteli edes takaisin joka puolelle ja käteni tärisivät. Pelko ei saisi nyt lamauttaa minua. Nukuin koko yön todella levottomasti ja katsoin kelloa vartin välein. Aika mateli matelemistaan ja odotin kellon soivan. Lopulta se soi. Ponnahdin ylös kuin pikku lapsi, joka odotti linnanmäelle pääsyä. Yritin kuitenkin malttaa mieleni, etten vaikuttanut liian innokkaalta menemään asemalle. Dimitri istui keittiössä.
- Sähän oot aikasin jalkeilla.
Sanoin rauhallisesti kun astuin keittiöön. Dimitri vain nyökkäsi, ei sanonut mitään.
- Lähetääks me mukaa?
Adam kysyi äkisti ilmestyttyään ovelle.
- No voithan sä heittää meidät kaupunkiin, mut ei sun asemalle tarvi tulla.
- Okei. Tulkaa ku ootte valmiita, mä meen jo ulos.
Adam meni edeltä, Istuin Dimitrin vastapäätä tuoliin ja tuijotin miestä vaikka hänen silmänsä olivat taas lasittuneet.
- Oletan, että elämäsi oli joskus vähän toisenlaista. Kerro asemalla vain kaikki rehellisesti niin pääset Rasmuksesta ja Alexista eroon.
- Tietenkin.
Sanoin heti vakuuttavasti. Höpötimme pienen hetken, jonka jälkeen lähdimme ulos ja nousimme auton kyytiin.

Matka oli vain muutaman kilometrin. Dimitrin lukaali siis sijaitsi hyvin lähellä kaupunkia. Adam parkkeerasi auton tien laitaan ja me nousimme Dimitrin kanssa ulos. Astelimme asemalle ja Dimitrin avatessa oven, meitä vastassa oli virkailija ja poliisi.
- Oletteko te Dimitri Ivanov?
Poliisi kysyi, johon Dimitri näytti hieman hämmentyneen ilmeen.
- Olen.
Sen sanottuaan poliisi nosti aseen vyöltään.
- Dimitri Ivanov, teidät on pidätetty.
Samassa Dimitri otti minut otteeseensa ja nosti aseen vyöltään aivan yhtä nopeasti kuin poliisikin. Aseen piippu oli nyt ohimollani. Tiesin, että rimpuilu vain vaikeuttaisi tilannettani. Tilanne oli äkkiä kääntynyt aivan päälaelleen.
- Nyt hieman varovaisuutta pyydän, etten sotke teidät toimistonne lattioita.
Dimitri puhui tyynen rauhallisesti. Paikalle ilmestyi lisää henkilökuntaa. Jokainen paikalle ilmestynyt poliisi oli aseistettu.
- Päästä tyttö. Et pääse täältä enää pakoon.
Dimitri piti hiuksistani kiinni ja kiristi nyt otettaan. Inahdin kivusta.
- Minä tulin ilmiantamaan Rasmuksen ja Alexin. Ja minut pidätetään?
- Älä sinä heistä enää huolehdi. Sekin asia on hoidossa.
Poliisi sanoi ja tähtäsi yhä Dimitriä.
- Mistä minua sitten syytetään?
Olin myös todella kiinnostunut kuulemaan sen.
- Vapauden riistosta, huumeiden välityksestä, tapon yrityksestä ja veropetoksesta.
Tulihan se sieltä. Nyt oli enää päästävä tilanteesta pois.
- Minä poistun nyt, ja turha seurata, tai tyttö kuolee. En jää tänne kuuntelemaan syytöksiänne.
Dimitri sanoi ja kiskoi minua mukaansa. Poliisi otti muutaman askeleen meitä lähemmäs. Menimme takaperin kohti ulko-ovea. Nyt oli tilaisuuten. Näytin poliisille oikealla kädelläni merkin 3...2...1... Nojasin kaikella voimalla Dimitriin ja potkaisin jaloillani vauhtia ovenkarmista. Dimitri kaatui selälleen ja minä siinä mukana. Löin pääni asfalttiin, mutta ilmeisesti Dimitri löi pahemmin. Hänen päänsä alta tuli verta ja hän oli tajuton.
- Vauhtia miehet!
Dimitrin kansssa keskustellut poliisi huusi ja useampi poliisi juoksivat saman tien Dimitrin luo ja laittoivat tämän rautoihin. Adam oli paennut paikalta. Autoa ei näkynyt missään. Pitelin päätäni, johon jomotti aivan vietävästi.
- Oletko kunnossa?
Poliisi kysyi ja nyökkäsin vain.
- Aika uhkarohkea temppu. Olisit saattanu menettää henkes.
- No.. En menettäny.
Sanoin rauhallisesti ja hieman naurahdin. Olin helpottunut. Olin elossa.
- Kuka Dimitrin ilmiantoi? Entä Rasmus ja Alex?
- Sitä minä en voi valitettavasti kertoa. Etkös sinä ollut Rasmuksen ja Alexin luona?
Mietin hetken, mitä vastaisin.
- Olin, mutta pääsin pois. En tiedä mitään heidän liikkeistään.
Osittain se olikin totta. Poliisi laski käden olkapäälleni.
- Viedään sinut päivystykseen. Sait varmaan aivotärähdyksen.

Matkasin poliisiauton kyydissä päivystykseen ja minut tutkitttiin huolella. Olin saanut lievän aivotärähdyksen, muuten kaikki oli kunnossa. Kiitin vielä poliisia kyydistä ja astuin ulos sairaalasta. Vedin keuhkot täyteen raikasta ilmaa. Hymyilin. Minä olin viimein vapaa. Mutta kysymykset kalvasivat mieltäni... Jäivätkö Rasmus ja Alex piilopaikkaan? Missä muut olivat? Kuka ilmiantoi Dimitrin?

Hyvästit

- Dimitri. Sinä olet fiksu liikemies. Jos et neuvottele Rasmuksen kanssa, neuvottele minun kanssani.
- Tunnistan äänesi. Sehän on Toni. Siitä on kauan aikaa. Mitä sinulle muka olisi minulle tarjottavana?
Dimitri hymähti mielipuolisesti.
- En aio vieläkään työskennellä sinulle, mutta jos maksan sinut kuiville, annatko heidän mennä?
- Toni, edes sinä et saa minua maksetuksi ulos näistä ohjaksista ja sotkuista joita minulla on nieltävänä. Olet työssäsi hyvä, mutta rahalla ei saa kaikkea. Ei edes minun luottamustani.
Toni näytti apaattiselta ja hieman pettyneeltä. Tonin keino oli ilmeisesti käytetty.
- Annoin ehtoni. Susan tänne niin muut voivat mennä.
Minä olin oikeastaan jo valmis menemään Dimitrin luokse, koska keksisin vielä joskus keinon kaataa hänet, mutta Ryan esti. Hän piteli minusta lujasti kiinni.
- Me ei suostuta sun ehtoihin. Sä oot vähän turhan herkkä. Kyse oli varmaan vain mutamasta grammasta amfetamiinia.
Olisin voinut lyödä Tonia. Hän selvästi ärsytti tahallaan Dimitriä.
- Katotaanko?
Dimitri hymyili ja nyökkäsi päällään pienen liikkeen meitä kohti. Adam ja Max nostivat aseensa meitä kohti.
- Tappakaa ne.
- Ei!
Huusin Dimitrille vastaan ja irrottauduin väkisin Ryanin otteesta.
- Dimitri mä suostun! Jos sä lupaat, että sä jätät muut henkiin!
- Susan, helvetti sä et suostu nyt yhtää mihinkään.
- Oo hiljaa! Jos tää on ainoo keino.
Kivahdin Rasmukselle vastaan ja loikkasin portaat alas ja astelin Dimitrin luo. Tärisin pelosta. Pysyttelin parin metrin etäisyydellä miehestä.
- Lähemmäs.
Dimitrin äänenpaino oli niin käskevä, että kehoni totteli jo automattisesti vaikka kuinka olisin kieltäytynyt. Astuin lähemmäs pari askelta. Samassa Dimitri nappasi minut otteeseensa. Dimitri nosti apukeppinsä kurkulleni ja painoi minua sen avulla itseään vasten ja tukki hengitysteitäni hyvää tahtia. Yskin ja yritin rimpuilla itseäni vapaaksi. Ilma kulki todella huonosti keuhkoihini ja takaisin.
- Dimitri lopeta!
Kuulin Rasmuksen huutavan.
- Haha! En todellakaan!
Dimitri nauroi voiton riemuisesti.
- Noniin, me ei tehdä noilla enää mitään. Antakaa palaa.
- Dimitri... Sä.. Et oo edes... Sanojes mittanen mies... Miten kukaan.. Voi koskaan... Kunnioittaa sellasta... Kusipäätä...
Sanoin lauseen monessa osassa ja pysyin hädin tuskin tajuissani enää. Dimitri löysäsi otettaan.
- Odottakaa!
Kaikki olivat juuri aloittamassa tulittamista, kun Dimitri keskeytti. Dean kääntyi katsomaan Dimitriä. Ryan sai tilaisuutensa. Hän kiskaisi Alexin käsistä aseen ja osoitti sillä nyt Deania. Dean kääntyi katsomaan veljeään.
- Ryan.. Mähän oon sun veljes, mitä sä nyt..?
Ryanin kasvoilla oli täyin tyyni ilme.
- Olit. Et ole ollut sitä enää moneen vuoteen. Ja on yksi asia, jota en koskaan hyväksy. Se on veriveljen petos. Hyvästi.
Sen sanottuaan Ryan laukaisi aseen. Luoti upposi Deanin otsaan ja tuli ulos takaraivosta. Mies putosi niille sijoilleen kuolleena maahan. Ryan ei näyttänyt lainkaan katuvalta tai surulliselta. Rasmus, Alex, Toni eikä Romeo kommentoineet mitään.

Dimitri piteli minua yhä kiinni, mutta antoi minun taas hengittää.
- Sinä olet kuule Susan vähän paha suustasi.
- Haista sinä vittu.
Tiuskaisin Dimitrille törkeän vastauksen. Hän ei kuitenkaan siitä välittänyt vaan pysyi tyynen rauhallisena. Rasmus otti askeleen meitä kohden. Dimitri toimi nopeasti. Hän pudotti keppinsä maahan ja kaivoi vyöltään oman aseensa ja nosti sen ohimolleni.
- Askelkin vielä niin Susan saa saman kohtalon kuin Dean.
Dimitri nauroi ja latasi samalla aseensa. Rasmus näytti toivottomalta ja epäröivältä.
- Dimitri, mulle on aivan sama mitä teet mulle, kunhan säästät muut.
- Toivot aika paljon roskasakin vuoksi.
Tilanne oli toivoton ja Dimitri täysin tunteeton. Mietin jälleen hetken sijaisperhettäni... Olisiko ollut helpompaa jäädä sinne. Missä olisin nyt jos en olisi lähtenyt Jehun mukaan?
- Eiköhän lähdetä.
Dimitri sanoi ja lähti taluttamaan minua kohti pihatietä ase ohimollani. Adam sanoi välillä Dimitrille, jos oli tarvetta väistää tai varoa jotakin maassa olevaa.
- Ryan!
Huusin ja yritin päästä Dimitrin otteesta.
- Susan!
Ryan huusi minulle takaisin, mutta pysytteli paikoillaan. Hän tiesi että Dimitri voi tehdä mitä tahansa. Pihatien päässä oli pakettiauto. Dimitri pyysi Maxia avaamaan sen takaosan oven ja työnsi minut lopulta sisään. Pakettiauton lisäksi vieressä oli 2 muuta autoa, joihin nousi loput aseistetuista miehistä. Dimitri nousi kanssasi pakettiautoon. Max ja Adam menivät etuosaan. Adam ilmeisesti ajoi.
- Miks sä et voi päästää mua menemään?
- Koska mä aion ilmiantaa Rasmuksen ja Alexin. Ryankin saisi kivan palan kakkua kun kertoisin mitä tapahtui. Tiedän että hän ampui Deanin, vaikken mitään nähnytkään.
- Saatanan kusipää!
Huusin ja hyökkäsin sokeaa miestä kohti. Dimitri oli uskomaton, hän väisti minut todella nopeasti ja minä törmäsin pakettiauton seinään. En kovalla vauhdilla, mutta törmäsin kuitenkin. Dimitri tähtäsi minua taas aseellaan. Yritin siirtyä täysin ääneti sivummalle, mutta Dimitrin ase vain seurasi minua.
- Älä turhaan hiihtele karkuun. Aistin kun liikut.
Dimitri hymähti. Istuin paikoilleni pakettiauton seinää vasten ja huokaisin syvään. Dimitri istuutui minua vastapäätä ja piteli asetta kädessään, muttei enää tähdännyt sillä minua. Minun ei tarvinnut hirveästi arvailla minne olimme menossa. Dimitrin asumukselle.
- Miks sä haluat ilmiantaa Rasmuksen ja Alexin?
Kysyin äkisti. Dimitri näytti hieman hämmentyneeltä.
- He ovat saaneet jo tarpeeksi armon aikaa hiihdellä vaapaalla jalalla. Sitä paitsi saan heidän loputkin kontaktinsa kun he ovat poissa.
Dimitri nauroi taas. Minun oli keksittävä jotakin.
- Sitä paitsi saan itseni kuiville kun paljastan sen kaksikon.
- Kyllä sä oot ja yks kusipää. Munaton paskiainen.
Ivailin Dimitrille, mutta hän ei välittänyt. Dimitri oli siinäkin suhteessa haastavampi tapaus, ettei hän välittänyt herjasta kuten Rasmus. Ei ainakaan samalla tavalla.
- Mä muuten kuulin että sullakin vois olla sanottavaa poliiseille. Vaikka eräästäkin raiskauksesta.
Menin vaikean näköiseski, vaikkei Dimitri minua nähnytkään, mutta olin ahdistunut.
- Että mäkö lähtisin sun kans poliisiasemalle?
Dimitri vain nyökkäsi. Sillä punaisella sekunnilla sain loistavan päähän piston.
- Ainakin Rasmus joutuisi vastuuseen teoistaan. Ehkä minä.. Suostun.
Kuulostin tarkoituksella epävarmalta, vaikka päähäni oli juuri muodostunut täydellinen suunnitelma.